Miltä tuntuu edustaa työnantajaa työhaastatteluissa?

Hei ja hyvää pääsiäistä itse kullekkin,

Ehdin jo hetken pohtia, että jättäisin tällä viikolla kirjoittamatta, koska viikon suurin palanen on haastava käsiteltävä näin julkisesti. Yritetään kuitenkin, sillä sen käsittelemättä jättäminen kutistaisi mun viikon niin rusinaksi, ettei paljoa kirjoitettavaa olisi. Meillä on toimistolla uuden (sosiaalipoliittisen)asiantuntijan rekry käynnissä. Hakuaika loppui viime sunnuntaina, ja tällä viikolla pidettiin osa haastatteluista. Osa on vielä haastattelematta. Ja nyt ymmärrätte varmaan kirjoittamisen haasteellisuuden. Luonnollisesti en halua kertoa mitään, mistä jo haastattelussa olleet voisivat vetää johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen, mutta en myöskään halua lipsauttaa mitään mistä voisi olla hyötyä niille, jotka eivät vielä ole olleet haastattelussa. Ihan siltä varalta, että joku kumpaan tahansa ryhmään eksyvä erehtyy tätä lukemaan. Siksi mä pääasiassa keskityn kuvailemaan prosessia – asioita, jotka tässä kohtaa kaikkien asiasta kiinnostuneiden pitäisi jo tietää.

Kuten sanottu, hakuaika loppui viime sunnuntaina. Maanantain aikataulu oli tiukahko, koska piti tutustua kaikkiin hakemuksiin ja päättää haastateltavat. Haastatteluista valtaosa oli jo keskiviikkona ja torstaina. Ja kuten sanottu, viimeisimmät pidetään ensi viikon alussa. Kiireellisyys johtuu osin meidän organisaatiorakenteesta. Hallitus valitsee palkattavat asiantuntijat kokouksessaan, ja kokouksia on kerran viikossa. Jos me halutaan, että meidän tuleva ja nykyinen asiantuntija voi viikon verran työskennellä rinta rinnan (nykyinen siirtyy muihin tehtäviin toukokuun alusta), päätös pitää tehdä ens viikon kokouksessa torstaina. Muuten päätös venähtäisi 27:een päivään. Ennen päätöstä, pitää kuitenkin käydä läpi ”kotitehtävät”, jotka annettiin haastateltaville, sekä mahdollisesti kuulla suosittelijoita.

Mä en ole aiemmin ollut tällä tavalla näin intensiivisessä valintaprosessissa mukana. Toki mä olen ollut äänestämässä kun henkilöitä valitaan erinäisiin luottamustehtäviin, ja jonkun verran pyöritellyt hakemuksiakin. Toistaiseksi kuitenkin hallituksen tekemät henkilövalinnat on olleet aika suoraviivaisia, hakemuksia on saapunut suunnilleen yhtä monta kun paikkoja on, tai pohjaesitys on ollut valmiimpi (esimerkiksi halloped täydennyshauissa kuullaan tiedekuntajärjestön mielipidettä hakijoista). Lisäksi näissä haussa prosessi on ollut hakijalle paljon kevyempi, monesti vain muutama kysymys, ja näihin ytimekkäät vastaukset. Muutamassa tapauksessa päätöksen teon tukena on olleet hakijoiden cv:t tai jonkun muun muistiinpanot haastatteluista. Mutta eka kerta, kun oon päässyt itse haastattelemaan ja kahlaamaan läpi kymmeniä cv:tä, sekä pohtimaan haastateltavia.

Tähän asti koko prosessi on ollut opettavainen, mutta tosi uuvuttava. Jos mä lähtisin nyt kirjoittamaan työhakemusta, tai edes päivittämään cv:täni, niin tekisin eri tavalla kun aikaisemmin. Muiden cv:den läpikäynnissä huomasin tiettyjä säännönmukaisuuksia, jotka ainakin muhun vetosi, ja sitä kautta edesauttoi haastatteluun pääsyä. Ja yhtälailla työhaastatteluihin saa haastattelijana saa perspektiiviä siihen mitkä asiat ainakin muhun haastattelijana uppoaa. Näitä pohdintoja en kuitenkaan tässä uskalla tuoda esiin, ennen kun meillä on päätös kenet valitaan. Meitä on ollut useampi haastattelija aina samaan aikaan läsnä, ja hauskaa on myös miten eri asioihin muut on kiinnittäneet huomiota. Tsemppinä kaikille koskaan työhaastatteluissa jännittäville voin kuitenkin sanoa, että mun mielestä se on kaikessa inhimillisyydessään tosi söpöä, eikä mikään turn off.

Uuvuttavaa tää on ollut osin intensiivisen aikataulun suhteen, osin koska oon kehittänyt siitä astetta suuremman jutun. Oon tässä blogissa jossain aiemmassakin tekstissä viitannut siihen tunteeseen mikä syntyi fuksiviikoilla kaikesta siitä tietotulvasta. Vaikka mä olen pääsiäislomalla, ollut jo useamman päivän, on edelleen pää pyörällä koko rekrystä, ja sitä on ollut tosi tosi vaikea olla miettimättä. Toisaalta-toisaalta -ajatukset kiertävät ikävästi kehää, ja tuntuu että mulla on joku suuri ongelma johon pitäisi löytää ratkaisu. Himottaisi vetää omia ajatuksia yhteen, ehkä tehdä haastatteluiden pohjalta joku seksikäs excel, mutta mä olen päättänyt etten tee töitä lomalla. Puhumattakaan siitä mitä syvällisempiä pohdintoja koko prosessi on saanut aikaan. Tottakai me halutaan valita paras hakija, mutta miten se määritellään? Parhaiten työyhteisöön sopiva? Kokenein? Jopa kokeneimman määritteleminen voi olla yllättävän vaikeaa, koska kokemusta on eri tyyppisistä, mutta silti paikan kannalta relevanteista asioista.

Rekrynakki on siis pääsektorin puolesta napsahtanut mulle, ja oikeastaan napsahti aika hyvälle viikolle, koska kopopuolella on ollut hiljaisempaa. Oli meillä yksi hallopedkoordinaattoritapaaminen, ja loppuviikosta Tampere 3 suvaitsi lopulta saapua lausuntokierrokselle. Tre3:sta sanottakoon asiaan perehtymättömille, että Tampereella ollaan yhdistämässä kolmea korkeakoulua (Tampereen yliopisto, teknillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu), ja tämä prosessi vaatii jonkun verran lainsäädännöllistä jumppaamista (lähinnä ongelma tulee AMKin ja yliopistojen opetusyhteistyöstä). Siinäpä toinen kiva pähkinä purtavaksi ensi viikolle, koska lausuntokierroksen aikataulu on tiukahko, ja meidän pitäisi saada lausunto ensi viikolla valmiiksi ja TYYn hallituksen hyväksyttäväksi. Voitte siis olla varmoja, et kirjoitan Tampere3:sta syvällisemmin ensi viikolla.

Jos jotain TYYn hallituksessa toimimisesta haluatte tästä postauksesta sydämeenne painee, niin ehkä se keskeinen opetus on, että välillä pöydälle tulee yllättäen isoja aikaa vieviä asioita, jotka saattaa laittaa koko etukäteen suunnitellun viikkoaikataulun ihan uusiksi. Olin taas huono kuvaamaan, niin tällä viikolla saatte nauttia Tre3:n lakiluonnoksen kuvasta. Tiedän muutaman kopoaktiivin seuraavan tätä blogia, joten jos kiinnostaa koko esitys on ladattavissa Opetusministeriön sivuilta, tän linkin takaa.

Kauan odotettu Tampere 3 saapui torstaina lausuntokierrokselle, sopivasti juuri ennen pääasiäislomaa.