Promootio, eli yliopiston "kevätjuhla" - Näin juhlitaan tohtoriksi valmistuvia

Saan mun viikon puuhastelut katettua aika hyvin puhumalla vain kahdesta asiasta: lausunnoista (yllätys) ja promootiosta. Ensimmäiset vei 48,4%  viikon työtunneista (jos oletetaan, että todellisuus vastaa jonkseenkin mun kalenteria) ja jälkimmäinen 28,1%. Ja kyllä, mä oikeasti just laskin prosenttiosuuksia siitä mitä mä olen puuhaillut. Loput viikosta meni rehtorilounaaseen ja sisäisiin palavereihin.

Aloitetaan lausunnoista, koska se oli muutenkin alkuviikon juttu. Kuten viime viikolla mainitsin, meillä oli kopoasiantuntijan kanssa tehty niiden suhteen työnjakoa. Mä sain valmisteltavakseni ihanan valmiina valintoihin 2:sen, jonka taustamateriaalina oli raportti siitä miten toisen asteen ammatillista tutkintoa voisi hyödyntää paremmin korkeakoulujen opiskelijavalinnassa.

Lausunnon naputtelu oli hauskaa, mutta vähän jännittävää. Eniten jännitys kulminoitui sen esittämiseen aamukoulussa. Aamukoulu oli eka kerta kun kukaan muu luki kyseisen tekstin. Alusta loppuun, ja ajatuksella. Kriittisesti arvioiden voiko ylioppilaskunta olla julkisesti tota mieltä. Mutta kaikki meni hyvin, ja olin mitä ilmeisimmin onnistunut nostamaan relevanteimmat pointit esiin. Jos joku jäi harmittamaan, niin avoimuuden nimissä musta olisi tosi kiva et koko lausunto olisi ollut julkisesti saatavissa samaan aikaan kun muu esityslista julkaistiin, niin että teoriassa ulkopuolisillakin olisi ollut mahdollisuus kommentoida sitä ennen kuin hallitus hyväksyi sen kokouksessa keskiviikkona. 

Näin jälkikäteen oon tyytyväinen, että sain syventyä just amistutkintojen hyödyntämiseen. Amis kun on maailmana mulle outo. Siinä missä oman kokemuksen kautta ymmärtää lukiohin liittyviä asioita, kuten kuinka paljon työtä vaatii yksi kurssi, ei mulla ollut hajuakaan mitä toisen asteen ammatillisen puolen 1 osaamispiste tarkoittaa käytännössä. Samalla toi OKMn paperi herätti hahmottamaan kuinka vahvalle oletukselle on, että yliopistoon tullaan lukiosta. Siinä missä itse oli aikanaan huolissaan omista mahdollisuuksista päästä yliopistoon, koska yhteispistekiintiö on niin iso ja mun ylioppilaspaperit keskinkertaiset, ammatillisesta koulutuksesta tulevilla ei ole edes sitä teoreettista mahdollisuutta päästä yhteyspistekiintiössa. Miksi mä en ole tajunnut ajatella tätä aiemmin?

Sama olettamus näkyy myös siinä mistä yliopistoa pyydetään lausumaan. Ylioppiastutkinnon kehittämisestä kyllä, ammatillisen koulutuksen reformista ei. On aika hurjaa, että vasta peruskoulunsa päättävät tekevät vahingossa näinkin pitkälle vaikuttavia päätöksiä loppuelämänsä suhteen.

Sitten promootioon. Asiaan ennestään vihkiytymättömille voisi tapahtumaa luonnehtia tohtoreiden valmistumistilaisuudeksi. Tarkemmin asiasta voi lukea vaikka tästä wikipedia-artikkelista, mutta juhlan luonne välittynee myös blogista. Promootiojuttuihin meni oikeastaan koko perjantai, ihan aamusta lauantain puoleisille pikkutunneille. Oikeastaan siihen olisi mennyt myös osa torstaita, mutta mä skippasin miekanhiojaiset koska vietin helatorstain kunniaksi gradupäivää. Vaihtoehtoisen (Turun Yliopiston) kuvauksen promootiosta voi lukea osoitteesta: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/Suomi-100-juhlisti-promootion.aspx. 

Promootio alkoi (muutaman tunnin työnteon jälkeen) promootioaktilla. Koska kuva (tai tässä tapauksessa kymmenettuhannet peräkkäin asetetut kuvat) kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tyydyn kuvaamaan itse aktia jakamalla Turun Yliopiston videon viime kertaisesta promootioaktista. Se onnistuu tiivistämään koko toissapäiväisen vajaa 3 tunnin kokemuksen kolmeen minuuttiin.

Ylioppilaskunnan edustajille oli varattu lähestulkoon eturivin paikat aktin seuraamiseen. 

Kuten videossakin on nähtävissä, promootioaktista siirryttiin kulkueena Tuomiokirkkoon jumalanpalvelukseen. Onneksi sää oli nätti: huhu kertoo, että sateella tohtorit olisi vain tungettu bussiin ja hurautettu sillä kirkolle.

Vaikka käveltiin kulkueen viertä Tuomiokirkolle asti, todettiin pönötysparini eli hallituksen puheenjohtajan kanssa, että lienee parempi suunnata assarille syömään ja sen jälkeen vaihtamaan vaatteita iltajuhlaa varten. Tai siis promootiopäivällistä varten. Miksiköhän sitä kutsutaan päivälliseksi, vaikka se alkoi seitsemältä illalla? Eikö illallinen muutenkin kuulostaisi juhlavammalta? Ihan sama, kutsun sitä illalliseksi.

Röhnöttäminen toimiston sohvalla oli tervetullut tauko aktin ja promootiopäivällisen välissä. 

Pukukoodin takia kriiseilin vähän etukäteen, varsinkin illallisen suhteen. Miksi? Koska se näytti tältä:

Konsultoin myös asiasta enemmän tietäviä (äiti), vaikka kaikesta huolimatta päädyin tekemään vastoin neuvoja ja laittamaan "sen punaisen puvun", koska muut oli liian lähellä mustaa. Sori äiti, mut vastaavaa punaista ja vielä pahempia kermakakkuja näkyi ympärillä, niin toisaalta en osaa katuakkaan.

Illallisen pukukoodi oli naispuolisilla kutsuvierailla pitkä mielellään värillinen iltapuku. 

Promootioillallinen oli Turun linnassa. Jos illalliselle haluaa lähteä hakemaan vertailukohtaa, niin lähimpänä lienee opiskelijajärjestöjen vuosijuhlat. Joskin laulujen sijasta tarjolla on kahta kauheampi määrä puheita, eikä kukaan käske konferenssille, vaan rakon tyhjentäminen itselle mieluisana aikana on omalla vastuulla. Kaikeksi onneksi iso osa puheista oli kuitenkin vilpittömästi aika hyviä (vaikkei tätä ehkä otsikosta voisikaan päätellä).

Illallisen ohjelma

Yritin ottaa promoillalliselta kuvia, mutta  otokset ovat tätä tasoa. Epäilenkin, että linnassa kummittelee, sillä laadulla tuskin voi olla mitään tekemistä haastavan valaistuksen tai allerkirjoittaneen juoman muutaman skumpan kanssa.

Koska vastaavat haamut eivät mitä ilmeisimmin kiusanneet Turun yliopiston palkkaamaa valokuvaajaa, voin vaihteeksi varastaa kuvan yliopiston instagramista tänne blogin puolelle. Näin:

Allerkirjoittaneen pyödästä näkyy osa ihan kuvan ala-laidassa. Kuva on mitä ilmeisimmin napattu aika lailla suoraan mun olan yli.

Illalliselta siirryttiin puolen yön korvilla vielä viimeiseen osuuteen: tanssiaisiin. Ikuisuudelta tuntuneen Poloneesin ja jostain wanhojentanssiajoilta selkärangasta palautetun kehruuvalssin jälkeen oli aika illan viimeiselle puheelle. Kyllä, puheet ei suinkaan rajoittuneet päivä- ja iltajuhliin. Viimeisen puheen jälkeen hipsittiin kotiin päin, koska musiikki meni sen verran oudoksi. Löysin itseni kotoa, omasta sängystä, noin kolmen aikaan aamuyöllä.