Osa 1: Helsinki - Moskova - Jekaterinburg

Kuten todettu, nyt on kesä, ja mä olen lomalla, ja mun oli tarkoitus olla koskematta blogiin ennen elokuuta. Kotona odottaa kuitenkin joukko enemmän tai vähemmän huolestuneita vanhempia ja sukulaisia, jolle olen luvannut kertoa liikkeistäni. Syy? Mä olen tällä hetkellä matkalla junalla Venäjän läpi Kiinaan. En yksin, mutta matkaseuralaiseni karttelee "turhaa julkisuutta", joten sen takia kirjoitan pääasiassa itsestäni. Ajattelin, että voin ihan yhtä hyvin kertoa tän kaiken julkisesti, ainakin mua auttoi orientoitumaan reissuun yksi vastaavalta matkalta kirjoitettu blogi. Ja aikaahan mulla on kirjoittaa, julkaiseminen on toinen kysymys. Todennäköisesti säännöllisen epäsäännöllisesti aina kun löydän wifin. Mutta ilman sen suurempia alkulätinöitä, asiaa. Lähtö Helsingistä tapahtui viime tiistaina, ja nyt ollaan jo päästy näin pitkälle:

HELSINKI-MOSKOVA -juna. Viimeinen asema ennen Venäjää ohitettu.Tunnetila: varovaisen odottava, joskin kielimuuri hirvittää. Edes junan henkilökunta, joka kuitenkin työskentelee pääasiassa monikielisessä ympäristössä ei puhu kunnolla englantia. Ja mä osaan tasan neljä sanaa Venäjää: Hei, ei, kiitos ja anteeksi. 

Se on hassua, kuinka nopeasti, jo neljässä tunnissa ja vielä Suomen puolella, voi upota kummalliseen kuplaan, missä kaikki ympärillä oleva on tarkoitettu jollekulle muulle. Jollekulle, joka puhuu Venäjää. Lähtökohtaisesti kaikki junassa kuulutuksista seinillä oleviin ohjeisiin on Venäjäksi, tai kummallista kyllä joissain tapauksissa myös saksaksi. Ei suomeksi, ei englanniksi. Meille jaettiin sanomalehtiäkin oikein kaksin kappalein: kummatkin venäjäksi ja kummankin kannessa komeilee Putin. 

Matkustajille matkalukemistoksi jaetut lehdet. Mikä mahtaa olla tarina oikeanpuolimmaisen kuvituskuvan takana?

Moskovassa ollaan aamulla yhdeksältä. Olen ruvennut kääntämään toista sanomalehteä kyrillisistä aakkosista latinalaisiksi, oppiaikseni lukemaan paikallista tekstiä. Tää oli vinkki, jonka sain itseasiassa kahdeltakin taholta ennen matkalle lähtöä. Lisäksi mikäli sanakirjan takanaolevia infosivuja on uskominen, пожалуйста, ole hyvä, on syytä liittää sanavaraston jatkoksi. Sitä kuulemma kohteliaisuussyistä viljellään reippaasti jokaisen pyynnön jälkeen. No, saa nähdä miten Venjältä Kiinaan menevään junaan lipunosto onnistuu huomenna. Huhu kertoo, että niissä on viiden päivän prosessointiaika, ja me ei olla suunniteltu olevamme viittä päivää yhdessäkään kaupungissa. Siispä hyvä edes yrittää ostaa liput heti näin alkuun, niin voidaan tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.

Kuva junan ikkunasta, ja ensimmäinen kerta kun tietääkseni näin ydinvoimalan.

MOSKOVA: Puoli vuorokautta junassa takana, pääasiassa metsää, ydinvoimalaa ja muutamaa järveä lukuunotta. Tunnetila: pääasiassa innostunut, hieman pahoinvoinva, koska maa tuntuu keinuvan. Junasairautta? Vaikka kaupungista toki näki vilahduksen ennen junan saapumista asemalle, silti hieman yllätyin ulosastuessani. Korkeita koristeellisia taloja. Tää on siis ylipäätänsä mun eka kerta Venäjällä.

Poliisejä joka paikassa, ja asemalla on laukkujen läpivalaisu tullessa ja mennessä. Mäkin tulin läpivalaistuksi tänään ainakin viisi kertaa. Lisäksi on metallinpaljastin, joka piippaa jokaisen kohdalla, mutta kukaan ei välitä. Aluksi yritän tarjota puhelintani pois taskusta (lienee hälytyksen syy) mutta tarkastaja vain viittaa kintaalla. Siispä kävelen jatkossa porteista tarjoamatta puhelinta, piippaan, ja jatkan matkaani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niinkuin kaikki muutkin.

Tunnelma on muutenkin kummallinen, vai kuvittelenko mä vaan? Mainokset ei ole pelkästään visuaalisia ärsykkeitä, vaan niitä soitetaan liikkeistä kaduille jalankulkijoiden äänimaisemaan. Tai ainakin mä oletan niiden olevan mainoksia. Mainosten kanssa kuulijoiden huomiosta kilpailee juna-aseman parkkipaikalla kuuluva ohjeistus(?), joka nurkalla notkuvien poliisien ja vartioiden kanssa luo kumman militantin olon.

Ja se lippukin saatiin ostettua, vaikka siihen menikin jokunen tunti. Pääasiassa jonottaessa, useammassa eri jonossa, koska oltiin kahteen otteeseen väärällä luukulla. Viiden päivän prosessointiaikaa ei tarvittu.

Salainen ase lippujen ostossa tuli tarpeeseen, koska yhteistä kieltä ei ollut. Viimeisellä rivillä lukee halpa, ole hyvä. Ole hyvä lisätty perään sanakirjan kehoituksesta.

Lippusekoilun takia ei ehditä nähtävyyksille, vaikka se oli alkuperäisessä suunnitelmassa tarkoitus. Maa keinuu. Ruokaa ja odottamaan junan lähtöä. Joku paikallinen vanhempi mies hymyilee nätisti kun yritän saada itseni kokoista rinkkaa selkään. Russki? - Njet, Finljandski. Kamalasti syvällisempiin keskusteluihin en pysty vaikka yksittäisiä sanoja saattaa vahingossa ymmärtää. Tänään vahingossa ymmärsin kun multa kysyttiin olenko jonossa. 

MOSKOVA-JEKATERINBURG: Illalla tunnetila on levollinen. Junavaunu on kuin pieni oma maailmansa. Yksi vaunu, noin 50 matkustajaa, pääasiassa lapsiperheitä ja vanhuksia. Oma ikäryhmä on hämmentävän aliedustettu, meidän lisäksi vaunusta löytyy noin kaksi saman ikäistä. Ne ovat mitäilmeisimmin todenneet saman, ja yrittävät tulla virittelemään keskustlua, mutta keskustelu hyytyy aika alkutekijöihinsä kun yhteistä kieltä ei löydy. Se on sääli. Alakouluikäisiäkin on meitä useampi, niistä yli 60-vuotiaista puhumattakaan. Matustetaan kolmannessa luokassa, siinä halvimmassa. Ei omia hyttejä, vain käytävä jonka varrella on sänkyjä kahdessa kerroksessa. Ei suihkua, ei nettiä, kaksi vessaa koko vaunulle.

Tärisevässä junassa on muuten vaikea ottaa eitärähtäneitä kuvia. Etu oikealla olevat pöytäkompleksi muuttuu niin ikään sängyiksi. Vasemmalla puolella sängyt on poikittain neljän rykelmissä siten, että jokaisen rykelmän välissä on väliseinä.

Rohkenen väittää että valtaosa on ollut tien päällä pidempään. Yli puolet nukkui jo kolmen aikoihin. Osa juttelee hiljaisella äänellä, monet lukee. Eli kaikin puolin tosi rauhallista. Sanoisin myös tuvallista. Junassa on kaksi töpseliä, toinen meidän sänkyjen lähellä, ja ihmiset jättää aika estottomasti ihan hienojakin puhelimia siihen latautumaan ilman vartiointia. Elämä pyörii tarpeiden ympärillä. Koska pitää mennä johonkin niistä kahdesta pahanhajuisesta vessasta, koska on aika syödä, koska nukuttaa. Sisälämpötila on 27, mikäli seinässä olevaa mittaria on uskominen. 

Yläsänky parassänky? Ainakin tilaa on lähes ruhtinaallisesti. Sattuneista syistä alasängyt oli varattu ekana, joten tyytyminen oli yläsänkyyn. Toisaalta alasänkyjä käytetään suveriinisti yleisinä hengailutiloina päivisin, joten ainakin yläsängyllä saa varmistettua itsellensä kivan kuplan jonne kukatahansa ei millontahansa tule vain hengailemaan.

Ruokaa meillä on mukana viideksi päiväksi - noin puolet mun rinkan tilavuudesta on pelkkää ruokaa. Ruuanlaittotapoja on yksi: kuuma vesi, jota on jatkuvasti ilmaiseksi kaikkien matkustajien saatavilla. Mukana oleva ruoka on lämpimässä säilyvää, pääasiassa nuudeleita, puuroa ja säilykkeitä. Ei pelkästään meillä vaan kaikilla. Junavaunullinen ihmisiä syömässä pelkkiä nuudeleita aamusta iltaan. Lisäksi mulla on kuivattuja hedelmiä, pilttiä ja tonnikalaa. Kaikkea mikä selviäisi ydintuhosta, tai jos ei ydintuhosta niin aikankin koko tästä matkasta.

Kuumaa vettä on jatkuvasti tarjolla kaikille.

Lounasta, nam. Virallisesti myös eka kerta moneen vuoteen kun söin tonnikalaa.

Tarpeiden väliin jäävä aika täytetään "viihdykkeillä". Niistä oma lemppari on asemat. Keskimääräinen pysähtymisaika asemalla on noin minuutin, mutta välillä aikaa on ollut jopa puoli tuntia. Tällöin olen lyöttäytynyt tupakalle ryntäävien seuraan ihmettelemään miltä venäläinen sade tuntuu ja venyttelemään.

Lista asemista. Ensimmäinen sarake on saapumisaika, kolmas lähtöaika, neljäs etäisyys Moskovasta (km) ja viides aseman nimi.

Muut "viihdykkeet" joita olen itselleni keksinyt ovat ympäriltä löytyvien kehoitus- ja kieltomerkkien kääntäminen venäjästä suomeksi sanakirjan avulla. Todettu haastavaksi, koska sanakirjasta löytyy noin kolmasosa sanoista. Vieressä olevan ikkunan kyltin kehotuksesta sain esimerkiksi selville vain "varten" ja "sulkea". Toinen on lukeminen ja kolmas oleminen. Mulla ei yleensä tule tylsää pitkilläkään matkoilla, vaan päänsisältä löytyy välillä mitä kummallisempia ajatuksia viihdykkeeksi. Paljon aikaa menee ihmettelyyn: miten voi pieni suomalainen on tipahtanut keskelle Venäjää, johonkin satunnaiseen Siperianjunaan? Pitääkö mun tulla näin kauas ymmärtääkseni oma erikoisuuteni maailmassa, ja arvostaakseni pysähtynyttä puurovellielämää ilman Internetiä tai suihkua? Minkälaista on matkustaa täällä silloin kun mä en ole näkemässä? Mitäköhän [lisää tähän milloinkenenkäkin tutun nimi] nyt tekee? Ajatteleekohan ne koskaan mitä mä täällä teen? Minne  kaikki muut on menossa? Hyvin samoja ajatuksia on pyöritellään mun matkalukemistossa, Juha Itkosen Minun Amerikkassa. Kirjailija selvästi ollut hyvin samassa mielentilassa omalla reissullaan, siinä toisessa suurvalla.

Ehkä suurin ihmettelynaihe itselle toistaiseksi. Oli hassua huomata että matkalukemistossa joku muu oli päätynyt ihmettelemään ihan samaa asiaa toisella puolella maapalloa.

Sisälämpötila kohonnut 29:ään, alakerran mukavan tuntuinen äiti-tytär -parivaljakko vaihtunut aamuyön aikana hieman kärttyisään äiti-poika -parivaljakkoon. Selkää särkee ja junassa on tasan yksi paikka missä mahtuu edes liikkumaan. Noin metri * kaksi metriä välikkö vaunujen välissä. No, saahan siinä otettua kokonaista kaksi askelkyykkyä suuntaansa. Illalla ollaan onneksi Jekaterinburgissa ja kokonainen vuorokausi poissa junasta. Ja pääsee suihkuun. Sen jälkeen edessä onkin yksi matkan pisimmistä junapätkistä, kolme vuorokautta tässä peltipurkissa. Ei sikäli, kyllä mä edelleen junassa matkustamisesta omalla kierolla tavallani nautin. Se lisää maailman suuruudentuntua, kun takana on 40 tuntia matkustamista, eikä vielä olla päästy paljoa minnekkään. Samassa ajassa lentokoneella olisi hurautellut maailman ympäri kahteen otteeseen.