Vaalit tulee, oletko valmis - Osa 2: Ylioppilaskunta

On aika vaalipostaus numero kakkoselle. Ekassa osassa puhuin itsestäni ja ehkä jopa siitä mitkä arvot ovat mulle päätöksenteossa tärkeitä. Sen löydät tästä. Tän tokan postauksen aiheena on se varsinainen pihvi, eli miltä ylioppilaskunnan pitäisi mun mielestä näyttää. Edaattorina päätöksenteossa pyrkisin kohti tätä ihannetilaa.

TYYn kivijalka on järjestöt. Näistä näkyvin on usein oma ainejärjestö. Järjestöt luovat yhteisöllisyyttä tarjoamalla kaiken laista vapaa-ajan kivaa. Yhteisöllisyys vähentää yksinäisyyttä, ja ainakin mä olisin huomattavasti yksinäisempi ilman niitä ihania yhteisöjä mun ympärillä. Lisäksi järjestöissä tehdään supertärkeää kopovaikuttamista yksittäisiin kursseihin ja oppiaineisiin. Asioita joihin meillä TYYn kahdella kopolla ei ikimaailmassa riittäisi resurssit (Yliopistolla on yli 130 oppiainetta).

TYY jakaa vuosittain huomattavia määriä avustuksia järjestöille. Vaikka osa isommista järjestöistä tulee taloudellisesti hyvin toimeen ilman TYYn avustusta, huikea määrä pienempiä on täysin riippuvaisia ylioppilaskunnasta. Heidän opiskelijoidensa edunvalvonta ja yhteisöllisyys ovat silti yhtä tärkeitä. Tästä syystä olenkin kuluneella kaudella puhunut usein järjestöjen puolesta ja mm. edistänyt Q-taloa ylioppilaskunnan tilatyöryhmästä käsin. Q-talossa tärkeintä oli se, että ylioppilaskunta tarjoaisi palveluna mahdollisimman halpoja vuokratiloja, jotta pienempienkin toimijoiden olisi mahdollista vuokrata niitä tapahtumiinsa. Jos mut valitaan edustajistoon, haluaisin olla edistämässä vastaavia asioita myös tulevaisuudessa.

Laaja ylioppilaskunta. Yksi opiskelijapolitiikan ikuisuuskysymyksistä liittyy keskusteluun siitä, tuleeko ylioppilaskunnan tehdä muutakin kuin edunvalvontaa. Jokaisen jäsenen tulisi löytää paikkansa opiskelijayhteisöstä, ja siksi olen aina kannattanut ns. "laajaa ylioppilaskuntaa", eli sitä että me tehdään muutakin. Oma kiinnostus ja osaaminen vetää toki vahvasti edunvalvontapuolelle, joka on ja jonka tulisikin olla ylioppilaskunnan ensisijainen fokus. Ei kuitenkaan ainoa. Rinnalle tarvitaan muunkin tyyppistä toimintaa: tapahtumia ja palveluita. Jotta ylioppilaskunta olisi kiinnostava muillekin kun kaltaisilleni byrokraateille, täytyy sen tarjota muitakin osallistumisen tapoja kuin perinteinen vaikuttaminen. Ylioppilaskunnan tekemällä kehitysyhteistyöllä, ylioppilaslehdellä ja ylioppilasteatterilla on paikkansa näiden aukkojen täyttämisessä. Parhaimmillaan hyvin brändätyt tapahtumat ja bileet tuottavat myös rahaa, eivät ole vain ylimääräinen kulu. Rahaa voi tulla suoraan lipputuotoista, mutta myös yritysyhteistyön kautta. Isot ja näkyvät tapahtumat vetävät puoleensa myös sponsoreita.

Moniäänisyys. Ylioppilaskunta koostuu monenlaisista mielipiteistä. Vaikka mä edustan sitä jodelissa parjattua stereotyyppistä punavihreää, pidän tärkeänä, että ylioppilaskunnan päätöksenteossa kuuluu myös mun kanssa eri mieltä olevien ääni. Kaikille parasta ylioppilaskuntaa ei rakenneta vain yhdenlaisilla mielipiteillä, vaan kuuntelemalla eri näkemyksiä ja pohtimalla yhdessä. Edustajiston päätöksenteossa parhaan argumentin, tuli se sitten Oikeilta, Vihervassareilta, Humanisteiltä tai vaikka omasta suusta (heh) tulisi voittaa. Kuluvan kauden alkupäässä, kun toimin vielä ryhmäpuheenjohtajana, musta oli tärkeää käydä keskustelua eri ryhmien kanssa, jotta voisin ymmärtää miksi he kannattavat/eivät kannata jotain asiaa. Haluaisin jatkaa samalla linjalla, joskin yksi raja mulla on. Vastapuolen on osattava keskustella asiallisesti. Mä en suostu kuuntelemaan esimerkiksi eri ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin menevää haukkumista. Se ei ole oikea tapa käydä poliittista debattia, vaan asioista tulee keskustella asioina.

Kuulostaako hyvältä? Hyvä - mua pääsee äänestämään 1.11. alkaen numerolla 320!